Kauheata kuraa tämä oma jaksaminen. Koko ajan väsyttää ja pinna kireällä, vaikka siihen ei ole mitään järjellistä syytä. Vaimo ei kiukuttele ja on jaksanut muutenkin erittäin hyvin koko raskausajan. Ukko sitten yksikseen kiukuttelee kun on väsynyt. Onneksi ei sentään kiukuttele vaimolle.

Tänään aamusta taas pirteänä töihin ja ihan vähän meni hessu työkaveriin. Kaveri säättää yksinkertaista asiaa kuin ydinpommia oltaisi tekemässä. En yhtään ihmettele, että on joskus väsynyt työhönsä, kun se on niin kauhea "raskasta". No tästäkin selvittiin, kun en ihan kauheasti jaksanut asiaan puuttua. 

Menin suoraan töistä hoitamaan asioita ja sitten kauppaan. Soitin vaimolle töihin ja kysyin, että mitä ruokaa haluaisi, kun itselläni ei kauheasti ideoita ollut. Sieltä tuli sitten pienen empimisen jälkeen napakka vastaus, että lämpimiä voileipiä. Rehellisesti sanottuna olin muutaman sekunnin hiljaa ja kysyin, että onko tosissaan? No olihan se. Kysyin sitten, että haluaako siihen kylkeen myös pähkinöitä. Ostin kaupasta siis jotain ja leipää. Itse söin kotiin päästyäni eilisen kanalaatikon loppuun ja rouvalle lämpimiä voileipiä, jotka kyllä joutui itse tekemään. 

Ei keretty näkemään päivällä ollenkaan, kun lähdin urheilemaan ennen kuin rakas pääsi töistä kotiin, joten vasta yhdeksän jälkeen kun pääsin kotiin, söi vaimokin vasta "ruokansa". Vaikka koko päivänä ei tapahtunut juuri mitään, niin silti on eläminen tällä hetkellä väsynyttä, kun harrastuskin vituttaa tällä hetkellä. Pitäisi varmaan jo ymmärtää, että vanha ei jaksa enää ihan kaikkea.

Äsken vielä rupateltiin lapsiasioita, ennen kuin vaimo lähti nukkumaan. Voi olla, että en pääse viimeiseen ultraan mukaan, joka vähän harmittaa. Se kun olisi viimeinen kerta kun näkee lapsen ennen syntymää. Perkele, että on selkä ja niska jumissa. Toivotaan, että saan järjetettyä työt niin, että pääsen mukaan. 

Nyt ei enää kykene. Talkkaristakin tulee jalkapalloa, joten ei keskittyminenkään ole enää parhaalla mahdollisella tasolla.