Pari päivää on taas ollut kirjoittamisessa väliä ja ainakin toissapäiväinen johtui vain ja ainoastaan omasta laiskuudesta. Ei vaan kiinnostanut yhtään. Nyt teen asiaan poikkeuksen ja kirjoitan aamulla.

65 Päivä meni ihan ok siihen asti, kun rupesin vaihtamaan omaan autoon renkaita. Avasin kaikki pultit tietysti ensin ja rupesin sitten vaihtamaan kiekkoja. No yllättäen jo ensimmäinen rengas oli niin tiukasti kiinni, että en saanut sitä irti. Ihan kauheasti ei uskaltanut sitä hakata, koska tunkkina oli tietysti auton oma ja se ei ole siitä vakaimmasta päästä. Toissa vuonna onnistuin kuitenkin saamaan tunkinkin kumoon ja auton tipahtamaan "päälleni". Eli nyt luovutin suosiolla heti ensimmäisen renkaan kohdalla. Nöyrästi kiristin kaikki pultit uuestaan ja nostin renkaat takakonttiin. Ei tullut nyt onnistumisenkokemuksia, mutta näillä mennään. 

Muuten ei tapahtunut mitään koko päivänä. Ei puhuttu lapsestakaan mitään, mietin ainoastaan omaa tulevaa isyyttä. En tiedä mistä ajatus lähti, mutta iski jonkinmoisen paniikin päälle oma isyys. Se, että tuleeko minusta kuitenkaan hyvää isää vai ei. Olen aina ajatellut, että olisin hyvä isä, mutta mitä se sitten tarkoittaa? Onko se sitä, että on tarpeeksi kotona? Onko joku joskus määrittänyt mitään hyvään isyyteen kuuluu? Mitä jos lapsestamme tulee rikollinen muita hakkaava urpo? Mitä jos minulla ei kestä sipuli kaikkea mahdollista tai että liittomme päättyy eroon, syystä tai toisesta. Ei, en tällä hetkellä suunnittele eroa tai että pääkoppani olisi huonossa hapessa, mutta kaikkihan on aina mahdollista. Ehkä tämä kuuluu asiaan, siis oman isyyden miettiminen, mutta miksi asioita pitää "pelätä"? Ei normaalistikaan kuulu ajattelutapaani asioiden etukäteen pelkääminen. Kai tämä on ohimenevää?

64 Kävin vaihdattamassa renkaat ja siinä samalla pyysin tarjouksen uudesta autosta. Jos nyt sen tilaisi, niin sen saattaisi saada ajoissa, siis ennen lapsen syntymää. Myyjätäti ei oikein osannut arvostaa näkemyksiäni autosta ja yritti tuputtaa jos jonkinlaista lisähärpäkettä mukaan. Siinä vaiheessa kun totesin, että en tarvitse talvirenkaisiin alumiinivanteita, osasi myyjäkin luovuttaa, mutta totesi kuitenkin, että toivottavasti ei joudu luovuttamaan autoa minulle, kun on niin ruma peltivanteilla. Ihme nillitystä. 

Menin suoraan renkaanvaihdosta kauppaan ja onneksi osuin juuri semmoiseen kaupaan, missä oli joku megalaajennusavajaistarjoukset. Ihmisiä oli kuin Kouvolan maalaismarkkinoilla ja vielä kun kaikki asiat oli eri paikoissa, kuin normaalissa kaupassa, niin ostosten tekeminen ei ollut hauskaa. Onneksi oli edes kahvi tarjouksessa. Ostin toki myös vauvalle potkupuvun, koska se sattui eteen. Vaimokin tykkäsi potkupuvusta. 

Lähdettiin sitten iltapäivälllä ajelemaan mökille ja taas oli vaimolla kipuja. Onkohan noi automatkat liian pitkiä tässä vaiheessa, sillä kivut kyllä loppuivat kun vähän aikaan sai maata sohvalla. Onneksi ei kuitenkaan ole mitään hengenvaarallista.

Seuraavan kerran kirjoittelen vasta sunnuntai-iltana, joten taas jää paljon asioita pois, joka harmittaa jo etukäteen. No nautitaan kuitenkin viikonlopusta.