Heräiltiin tänään vähän normaalia aikaisemmin, koska mentiin heti aamusta neuvolaan. Aiheena oli siis kivunlievitys synnytyksen aikana. Neuvolan täti oli myös aamulla koomaisen oloinen, eikä oikein muistanut mitään aiemmin keskustelemistamme asioista. No se sallittakoon. Nyt oli asiat kyllä tuttuja lukuunottamatta niitä vesitippoja (joku aqua-juttu se oli) ja joku pendalaani tjsp. Kuuluisikohan noi asiat jäädä paremmin mieleen (ei siihen imuriin) vai onkohan se ihan normaalia, että nimet unohtaa samantien? Tänään oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun täti puhui myös minulle enemmän ja muutaman kerran en edes tajunnut, että edes puhui minulle ja istuin hiljaa. Paras oli kun puhui epiduraalista ja siitä, että siitä kuuluu inhoittava rusahdus kun piikki menee ruston läpi ja että se saattaa tehdä joillekin pahaa, tarkoittaen minua. Siinä sitten vaimon kanssa katsottiin toisiamme ja ihmeteltiin asiaa. Puhui paljon vaimolle oman kropan kuuntelemisesta syynnytyksessä ja että mitään päätöksiä ei kannata tehdä etukäteen. Sai asian kuulostamaan siltä, että vaimo saa vaikuttaa kaikkeen mitä synnytyssalissa ja sitä ennen tapahtuu. Toivon tosiaan, että näin on, mutta en jaksa siihen kuitenkaan uskoa.

Kotona keskusteltiin sitten enemmän synnytyksestä ja siihen liittyvistä peloista. Suurin pelko vaimolla on varmaankin se, että kätilö on kauhea/vittumaninen. Keskusteltiin sitten harkitusta poistosta, mutta vaimo ei halunnut, että minunkin olisi lähdettävä sieltä pois, joten sovittiin että vaimo itse potkaisee kätilöä ohimennen päähän. Tämä siksi näin päin, että vaimohan on sillä hetkellä siinä pisteessä, että häntä ei voida poistaa salista.

Keskusteltiin myös synnytyksen jälkeisestä ajasta ja siitä miten se vaikuttaa meihin ja vaimoon fyysisesti. Jääkä meille yhtiestä aikaa ollenkaan tai oikeastaan kuinka paljon meille sitä jää. Ja tietysti vaimoa pelottaa, että näenkö häntä enää muuna kuin äitinä. Tietysti myös vaimon toipuminen ja painon putoaminen synnytyksen jälkeen mietityttävät rakasta. No näihin asioihin ei vielä ole vastauksia, mutta sovittiin, että näistä keskustellaan vielä lisää ja koska näistä asioista puhutaan jo etukäteen, niin ehkä ne on mahdollisesti helpompi kohdata sitten tulevaisuudessa.

Täytyy tähän loppuun vielä todeta, että nyt sitä rupeaa jo oikeasti odottamaan, että lapsi putkahtaa tähän maailmaan. Tänään katsottiin taas erilaisia äitejä ja siinä pariskunta sai ensimmäisen lapsen ja huomasin, että haluaisin jo itsekin päästä itkemään oma vastasyntynyt lapsi sylissä. Kuulostaa ehkä itsekkäältä, mutta ei haittaa. 

Jaaha, sieltä tulee näköjään Hollanti-Saksa, joten en yritä enää jatkaa, koska ajatus katkeaisi kuitenkin helpommin kuin Immosen sauva lahdessa.